Ajatteletko, että asioiden tekohengittäminen lisää onnellisuutta?
Alkuun haluun heti sanoa tän: Ei oo itsekästä tehdä asioita, joista ite nauttii. Se on osa hyvinvointia, oman tyytyväisyyden lisäämistä omaa elämää kohtaan, mutta myös vastuun ottamista omasta elämästä, eikä sen sysäämistä muiden harteille. Voit saada apua ja tukea eri alojen valmentajilta, jos on tarve, mutta siitä huolimatta oot ite vastuussa!
Kun multa joku aika sitten jotkut kysy, että mikä on mun tavoite, niin sanoin että olla onnellinen. En vaan tajunnut, ettei onnellisuutta metsästetä sitä etsimällä ja siks olinki onneton. Etin sitä muista ihmisistä, elin mennessä, mietin aikoja, jotka oli ollu onnellisia ja tarrauduin niihin, vaikkei mun elämä oikeesti enää ollu samanlaista kun silloin ja olin itsekin ihan eri ihminen eri tavoitteilla ja mielenkiinnon kohteilla. Toisin sanoen, taistelin sitä vastaan, miksikä mä olin kasvanu ja luulin, että ennen oli kaikki paremmin mun elämässä. Säälin itseäni, että mun elämä ei oo enää yhtä onnellista, kun 5 vuotta sitten. Jos oikeesti olisin saanut takas ne onnelliset hetket menneisyydestä, tuskin ne olis ollut samalla tavalla onnellisia, kun koin ne silloin. Ihan jo siksi, että olin kasvanut henkisesti enkä enää ollu se sama ihminen. Mietin, miksi en enää oo onnellinen, vaikka pyrin tekemään samoja asioita? Koska taistelin sitä välttämätöntä muutosta vastaa enkä ollu oikeesti valmis kohtaamaa itseeni ja sitä ”uutta minää”, koska vanha tuttu ja turvallinen kontrollia rakastava yliajattelija ja orjallisten rutiinien orja tuntu turvalliselta, vaikka se ei tuonu mulle hyvinvointia yhtään. Päinvastoin.
Nykyään mun vastaus tähän kysymykseen on: mun tavoite on elää tehden itselle merkityksellisiä ja iloa tuovia asioita, pitää leikkisyys matkassa mukana, koska se tuo vapautta, olla avoin mitä tulee vastaan matkalla, koska ikinä ei tiedä mitä tuleman pitää tai millaisia mahdollisuuksia on luvassa (ja se on siistiä), mutta ennen kaikkea voida katsoa jälkeen päin, että tein voitavani asioiden kohdalla, joihin halusin muutosta, jos oli sellainen tunne. On kyseessä työ, liikunta, ravinto, harrastukset, mielenkiinnon kohteet, koti, ihmissuhteet. Kaikki, joihin voi itse vaikuttaa, jos tarve sen vaatii.
Mun tavoite oli olla onnellinen – se ei kuitenkaan löytynyt onnellisuutta metsästämällä.
Mitä lopulta on onnellisuus? Varmaan jokaisella se on eri asia ja lopulta koen, että se on lopputulos asioista, joita me tehdään itselle, mutta myös meidän ympäristölle. Asioita, jotka tuo iloa ja merkitystä. Onnellisuus mulla itsellä ei oo jatkuvaa iloa ja huippuja ja ettei surullisuutta ja huonoja päiviä oo. Se ei oo samaa, kun toksinen positiivisuus. Hyväksyn negatiiviset asiat ja tunteet sekä huonot päivät ja sen, ettei koko ajan tarvii pyrkiä olemaan positiivisin ja onnellisin tai ratkoa kaikkea. Itse oon edelleen realisti, mut sillä erolla et mun realistinen ajattelu on höystetty optimistisella ajattelulla, kun taas joskus olin realisti pessimistisellä ajattelulla. Ja se miten tää optimistinen ajattelu näkyy on se, että keskityn niihin asioihin, joihin voin vaikuttaa itse, nään mahdollisuuksia ja uskon niihin. Kun taas ennen latelin ”faktoja” ja todennäköisiä negatiivisia lopputuloksia sekä nostin negatiivisia puolia ja ”esteitä” esille, uskoin pahimpaan ja koin, että paskaa nyt vaan tapahtuu mun elämässä, et mut on tuomittu siihen.
Yks keino kohti onnellisempaa sua on lopettaa asioiden tekohengittäminen. Kun joku ei enää toimi, ei sitä tarvii orjallisesti yrittää pitää hengissä. On hyvä oppia luopumaan ja päästämään irti ja hyväksyä, ettei asiat oo pysyviä eikä niiden kuulukaan olla. Sen sijaan, jos yrität pitää kiinni asioista, jotka ei palvele, ne myöskin syö sun kapasiteettia ja vetää miinuksen suuntaan sekä saattaa estää tai rajoittaa sun onnellisuutta. Harva asia tulee pysymään ennallaan: ihmissuhteet ja parisuhteet meidän elämässä muuttuu, eikä me voida kontrolloida niitä, mut silti me taistellaan, että kaikki menis niinkun meidän oma tahto haluais niiden menevän, jotta meillä on turvan tuntu. Meidän kehot muuttuu ja niiden kuuluukin muuttua ihan fysiologisesti iän myötä ja silti me yritetään taistella täysillä sitä vastaan. Paljon toki voidaan tehdä asialle omilla elintavoilla. Meidän mielenkiinnonkohteet muuttuu eikä samat asiat saata tuoda enää iloa samalla tavalla ku ennen. Meidän fyysiset tavoitteet muuttuu. Jos joku ei palvele ja voit tehdä asialle jotain, niin mikä estää sua?
Mulla itellä tyytyväisyys omaa elämää kohti lisäänty, kun aloin luopumaan asioista, jotka ei enää ollu tarpeellisia: uskomukset siitä millainen oon, vaikka en oikeesti ollutkaan, tekemiset, jotka ei enää tuonu iloa, vaan enemmänki vei energiaa ja söi elämänhalua. Enkä nyt tarkota, et kaiken tarvii olla mielekästä tekemistä. Kyllä mä pesen hampaitaki vaikka en tykkää siitä, eli saatte varmaan pointista kii, mitä tarkotan. Mutta myös sillä, että hölläsin kontrollia ja aloin elämää tätä elämää enemmän ajatuksella ”dance like no one is watching”, koska jos joku nauraa, niin siinähän nauraa.
uskalla päästää irti asioista, mitkä ei palvele sua enää.
voit saada tilalle jotain todella upeeta.
Et voi kontrolloida isoa osaa asioista ja kun sen hyväksyy, asiat helpottuu. Sen tajuaminen, että joku muuttuu on tärkeää. Ei meidän tarvii sanoa toiselle päin naamaa, et ”vitsi sä oot muuttunu”. Siinä on kamala negatiivissävytteinen pohja, vaikka muuttuminen on oikeesti hyvä asia. Ei me voida kontrolloida toisten tunteita ja päätöksiä ja sekin on osa prosessia hyväksyä se. Myös tän myötä tajuaa sen, että asiat ei tuu menemään koskaan täysin kun on suunnitellut. Ja jos tätä ei saa ajettua omaan mieleen, tulee rajuja pettymyksiä ja epäonnistumisen tunteita. Mä koen, että epäonnistun vasta silloin, kun en ees yritä vaikka tiedän, että voin vaikuttaa johonkin (esim. mun oman tulevaisuuden suuntaan). Ja jos yritän ja se ei toimikaan, ei se oo epäonnistuminen. Ja mitä sit jos joku muu sen näkee niin? Elätkö muita miellyttääkses vai että voit ite olla tyytyväinen?
