Armollisuus ja joustavuus – ehkä väärinymmärretyt asiat hyvinvoinnissa?

Armollisuus ja joustavuus – nää kaks asiaa on sanoja, joihin törmää usein, kun puhutaan hyvinvoinnista ja muutoksesta. Ne on tärkeitä asioita matkalla kohti määränpäätä, mutta on hyvä avata niitä vähän auki, sillä musta näitä ei avata tarpeeks, mitä niillä tarkoitetaan ja miten niitä hyödynnetään. Sanotaan vaan, että ’opitaan olemaan armollisia ja joustavia’, ’on tärkeetä olla armollinen ja joustava’. Käytän näitä itekin mun valmennuksissa, mutta ne on hyvä käydä läpi, jottei tuu väärää kuvitelmaa niiden käytöstä ja lopulta päädytäänkin ajamaan omaa hyvinvointia ehkä sinne negatiiviseen suuntaa, vaikka luullaan, että ollaan nyt armollisia ja joustavia – ja varmasti ollaankin, mutta ehkä ei ihan niissä kohdissa, kun olis hyvä. Oon mun valmennusvuosien aikana toistuvasti todistanut, miten me ollaan itellemme joko liian ankaria ja rankaisevia tai sitten toinen ääripää, että taputellaan itseämme ja mietitään, miksei mennä eteenpäin. Lopulta, mikään ei oo pysyvää, muutokset on osa elämää eikä loputtomia sääntöjä, jotka pitää sut kahleissa, joten me tarvitaan joustoa matkalla, ettei me vaan sohita pelkästään vastatuuleen.

Hirveen helposti mielikuva joustavuudesta on se, että taputellaan ja silitellään omaa päätä, kaikki on kivaa ja pysytään siellä mukavuusalueella, ja heti kun tulee pieniä vastoinkäymisiä, niin astutaan pumpuliin ja höllätään täysin. Todellisuudessa kehitystä ja kasvua tapahtuu, kun mennään ja uskalletaan mennä sinne epämukavuusalueelle ajoittain. Opitaan sietämään hieman epämiellyttävää oloa eikä heti lyödä hanskoja tiskiin. Epämiellyttävyys saattaa syntyä siitä, että jokin asia on täysin uusi, muttei se tarkota, ettet sä pystyis käsittelemään sitä tai se olis huono asia. Ja siis, jos mietit, että haluat muutosta elämään, niin silloinhan sun täytyy muuttaa asioita eikä tehdä samaan tapaan kuin aiemmin, eiks vaan? Silloin sun täytyy myös tajuta, että et voi kaikista uusista asioista vaan lopettaa heti kun tuntuu vähän epämiellyttävältä. Muutos vaatii aina aikaa, siks myös itelle ajan antaminen on tärkeetä. Jos kaikki myllätään kerralla, niin niitä ”epämiellyttäviä” uusia asioita saattaa tulla tosi paljon kerralla eikä niitä jaksa kukaan noudattaa pitkään.

Armollisuus ja joustavuus ei tarkota sitä, ettet haastais itteäs tai ettet menis ikinä epämukavuusalueelle tai että kuuntelisit kaikki mukavuudenhaluiset ajatukset, mitä sun mieli sulle syöttää (koska silloin saatat päätyä toistuvasti sohvalle). Niitä hyödynnetään silloin, kun elämässä tulee jotain ’vastoinkäymisiä’ (ja niitähän tulee, joten ei me voida aina heittäytyä näiden tullen sohvan nurkkaan ja paiskata hanskoja tiskiin), suunnitelmat muuttuu itsestä riippumattomista syistä ja silloinkin, kun muutat ite sun suunnitelmia. Ymmärrät sen, että voit höllätä tänään treenistä, jos oot aivan poikki, voit tehdä kevyemmin, jos tuntuu siltä, saat tehdä kävelylenkin juoksun sijaan, et rankaise ittees siitä, jos söit enemmän kun oli tarkotus, vaan jatkat siitä mihin jäit, oot armollinen ja tajuut, että tää on ihan inhimillistä ja kaikki tekee sitä joskus, ei tarvii tehä tappotreeniä seuraavana päivänä. Ei sen kuulu olla rangaistusta itelleen, silloinhan ollaan ehkä sen hyvinvoinnin ulkopuolella, kun liikunnalla ja ravinnolla rangaistaan.

On kuitenkin hyvä tiedostaa, että on myös erittäin normaalia, jos ajatus on se, että hitsi, että on nyt täysi olo tän mätön jälkeen, ’meenpä pienelle kävelylle, että tulee parempi olo’. Tässä ei ajatus oo pakonomaisesta liikkumisesta kalorien kulutukseen, vaan se oma parempi fyysinen ja henkinen olo kehossa. Ja sekin on normaalia, jos tulee syötyä paljon herkkuja yms, että seuraavana päivänä syökin ravintorikkaammin, koska se tuntuu paremmalta kehossa, ei ajatuksella, että ’tänään en saa syödä, koska eilen tuli vedettyä överit’ tai ’nyt herkkulakko päälle’ ja kieltolistat esiin. On tervettä haluta syödä paremmin tällaisten jälkeen, siksi että tää vaan nyt tuo paremman olon kehoon – ei niin, että ’oonpa huono ja epäonnistunut ihminen, kun en pystynyt hallita mielitekojani, ansaitsen rangaistuksen enkä syö herkkuja seuraavaan kuukauteen’. Huomaatko eron ajattelussa? Toisessa lähestyminen on se, miten liikunta ja ravinto tuovat parempaa oloa vs. että niillä rangaistaan jo toteutuneista ”övereistä” tms. Me voidaan muuttaa meidän ajatusmaailmaa tohon ekaan suuntaan. On ihan tervettä nauttia ruosta, joka ei aina oo sitä ravintorikkainta, mutta tarjoaa tajunnanräjäyttävää mielihyvää, mutta on yhtälailla tervettä haluta sen jälkeen syödä ravintorikkaammin, koska se saa yksinkertaisesti voimaan paremmin. Ylipäätään nykyään pääsääntöisesti ravintorikkaasti syömisestä ja kohtuudella liikkumisesta on tehty jotenkin iso asia, jos joku niin tekee, vaikka nää pitäs olla ihan normeja. Välillä tuntuu, että sitä pitää selitellä. Yksinkertaisesti oma parempi olo on oikein hyvä syy.

Hyvä esimerkki omasta elämästä on se, että joskus vuosia sitten ajattelin armollisuuden ja joustavuuden olevan sitä, että kun mun mieli sano mulle, että ’tänää makoillaan taas ja otetaan rennosti, oonhan mä nyt jo työpäivän tehny’. Yhtäkkiä huomasin, että tää kaava toistu jatkuvasti päivästä toiseen. Oikeutin ns. laiskottelun ja mukavuudenhaluisuuden sillä, että olin tehny työpäivän. Tää on normaalia arkea, suurin osa meistä on töissä. Samalla tähän aikaa mietin aina, että pitäis tehdä 45min-1h, että voi edes liikunnaksi laskea. Ihan naurettavaa, sillä omille valmennettaville aina sanon, että kaikki on kotiinpäin eikä tarvii asettaa aikatavoitetta, jos se lähinnä lannistaa ja saa sut jäämään kotiin. Rupesin tarkastelemaan omaa ajatusmaailmaa ja aloin oikeasti toteuttamaan samaa, mitä opetan. Ja kas kummaa, sehän toimi. Kynnyksen madaltaminen auttaa liikkeelle ja koen, että tää on osa sitä armollisuutta ja joustavuutta tilanteissa, jossa mieli sanoo muuta, ollaanhan me aika peruslaiskoja, jos sallitaan se. Tässä tapauksessa olin armollinen siinä, ettei tarvii olla aikatavoitetta tai tehdä tiettyä aikaa. Ja tän kun saa iskostettua ja juurrutettua käytäntöön ja omaan ajatusmaailmaan, niin kynnys tehä pieniäkin pyrähdyksiä siellä täällä alkaa rakentamaan isompia tuloksia – ja tietä kohti parempaa oloa ja omaa hyvinvointia.

Armollisuuden ja joustavuuden opettelu ei oo helpointa, kun niistä halutaan hyöty ns. oikeissa kohtaa. Mutta niiden käyttö on erittäin palkitsevaa ja suotavaa matkalla kohti omia tavoitteita. Voit olla kurinalainen ja kohti omia tavoitteita menevä, mutta samalla armollinen ja joustava. Armollisuus ja joustavuus tekee niistä matkalla tulevista kuoppaisista kohdista helpompia päästä yli, kun halutaan kaikesta huolimatta edetä. Kurinalaisuudella ja toistoilla luodaan rutiineja, ja armollisuudella ja joustavuudella annetaan tilaa niille matkalla tuleville ”elämää nyt vaan tapahtuu elämässä”-tilanteille, jotta laiva ei uppoa vaikka se välillä kaatuiskin matkalla. Sit vaan taas purjeet ylös ja matka jatkuu siitä missä pieni kippaus tapahtui.

Väärässä kohdassa armollisuutta ja joustavuutta käyttämällä et välttämättä pääse edes ns. oikeisiin vastoinkäymisiin asti, koska se ensimmäinenkin ’nyt oon työpäivän tehnyt ansaitsen sohvan’-ajatus kaataa jo laivan.