Hyvinvointimatkani – Miten itse löysin tasapainon

Tää ei oo pelkkä tarina siitä, miten löysin tasapainon ravintoon ja liikuntaan, vaan jouduin menemään oman hyvinvointimatkan aikana todella syvälle omiin ajatuksiin ja uskomuksiin. Ja oon edelleen mun hyvinvointimatkalla – itse koen, että hyvinvointi on matkaa, jota kuljemme koko elämämme, ei vain määränpää. Sitä täytyy ylläpitää, välillä tulee ’säröjä’ ja hyvinvointi voi järkkyä, mutta rutiineihin palaaminen auttaa takaisin raiteilleen, kun pohja on rakennettu ja mieli mukana.

Mä pitkään ajattelin, että hyvinvointi on sitä, että syödään vaan 100% terveellisesti, liikutaan kurinalaisesti ja sitten näiden myötä seuraa hyvinvointi. Todellisuudessa oma hyvinvointini meni vaan kauemmas tällä toiminnalla. Kokeilin jos mitäkin dieettiä, aloitin aina maanantaina uudestaan tiukemmalla kieltolistalla ja joka kerta olin varma, että nyt onnistun, tää on se kerta! Mutta ei. En onnistunut, vaan löysin taas kerran itseni epäonnistuneena ja itseeni pettyneenä. Ja tää kaava toisti itseään. Mun hyvinvointimatkani alkoi jo aikasin teini-iässä, mutta vasta viimeisen 6-7 vuoden aikana oon vihdoin päässyt eroon pakonomaisuudesta, kieltolistoista ja oppinut elämään. Ja oppinut siihen, että kehon liikuttaminen on tärkeää, siihen ei tarvita tuntia, kaikki liike on kotiinpäin ja kun yrittää sen hetken parhaansa ja osaa mukautua tilanteeseen, niin lopputulos on hyvä. Opin käyttämään joustavuutta ja armollisuutta siten, että ne tukee mun hyvinvointia, eikä enää sabotoi. Koska niinkin voi käydä. Kirjoitan myöhemmin noista ihan oman tekstinsä. Opin sen, että kontrolli ei tuo hyvinvointia, vaan lisää vaan epäonnistumisen kierrettä. Kontrollista päästäminen oli se vaikein asia: mitä jos kaikki asiat ryöpsähtää ihan päälaelleen? Kontrolli on hyvä erottaa rutiineista. Rutiinit luo rytmiä ja ylläpitää meidän matkaa.

Se, miks haluun korostaa voimakkaasti tuota oppinut elämään-kohtaa on, että se todella muutti kaiken. Mun elämä ei enää pyöriny vaan ruokailujen ja liikunnan ympärillä. Aloin tutustua itseeni, siihen mistä tykkään, mikä tuo nautintoa ja mielihyvää arkeen, mun intohimon kohteita. Yhtäkkiä mun ote liikunnasta ja ravinnosta neutralisoitui ja ne muuttuivat asioiksi, jotka mahdollistavat mulle jaksamisen ja energiaa arkeen ja muihin aktiviteetteihin, joista aloin nauttimaan. Rupesin matkustelemaan yksin, lisäsin keikoilla käyntiä, ostin riippumaton ja lähdin metsän keskelle lukemaan, ostin vinyylisoittimen ja aloin keräämään vinyyleitä. Pitkään elin siten, että liikunta oli suurin osa arkea, muuten en juuri oikeesti elänyt tai kokenut tätä maailmaa. Mietin vaan, että pitää mahtua johonkin farkkuihin, pitää saada rasva takareisistä pois ja hiilarit ehdottomasti veke. Herkkupäivät kuulu mun elämään, ja oikeesti ne lisäs mun huonoa oloa, koska söin silloin herkkuja kun viimeistä päivää. Nykyään en pidä mitään herkkupäiviä, voin syödä niitä ihan koska vaan ja yllättävä kyllä, kun en kiellä itseltäni niitä, niin en mä oo niitä päivittäin tai edes viikottain syömässä, koska mulla on vapaus syödä niitä koska vaan. Tää muutos sai mut tajuamaan, että hyvinvointi ei oo pelkästään liikuntaa ja ravintoa (plus tietty lepoa), mutta siihen tarvitaan intohimonkohteita, muita harrastuksia, ja mielekästä sisältöä ja tekemistä elämään. Hirveen helposti meiltä jää arjen kiireiden, useimmiten työn ja työkuorman takia suuri osa mielekkäistä itselle tärkeistä asioista pois matkan varrelta ihan huomaamattakin. Ja arki muuttuu siihen, että odotetaan viikonloppua ja sunnuntaita. Ja lopulta viikonloppukin menee hujauksessa ohi voimia keräillen. Tätä tein itsekin, vaikka rakastan työtäni (valmentamista), mutta fakta on se, että kun sisältönä ei ole muuta kuin työ, liikunta ja seuraavan ruoan miettiminen, niin elämästä jää paljon potentiaalia käyttämättä, millä voidaan lisätä hyvinvointia. Mun ajatusmaailma muuttui täysin, siis aivan täysin. Ja sitä myöten oon saanut myös treeneissä parempia tuloksia, kun oon luopunut kontrollista enkä tiukkapipoisesti karsi kaloreita herkutteluiden jälkeen tai treenaa koko ajan liian kovaa ja itseäni rangaisten.

Tän koko oman sekalaisen säntäilymatkan käyneenä ja vihdoin rentouden löytäneenä, mun valmennukset on jo vuosien ajan perustunut tähän. Mulle on ollut aina tärkeä tuntea mun valmennettavat ja harvoin oikeasti se pelkkä treeni tai ravinto on ollut se ’ratkaiseva tekijä’, vaan sieltä on löytynyt pintaa syvemmältä haavoittuvuutta, pelkoa epäonnistumisesta, jatkuvaa epäonnistumisen kierrettä samalla taustalla kun itse: kokeiltu kaikki dieetit ja tiukat kieltolistat, mutta mikään ei ole tehonnut. Ehkä ongelma ei olekaan ihmisessä? Mitä jos ongelma onkin suunnitelmassa? Tai oikeastaan siinä, ettei se ole järkevä ja realistinen sun taustaan ja elämäntilanteeseen? Ehkä luovutat helposti, joten tarvitaan pitkäjänteisyyttä, oikeaa tukea esimerkiksi valmentajalta sekä täytyy oppia sietämään sitä epämukavuutta välillä. Ja etenkin, että mikään pieni taka-askel ei kaada yhtään mitään, jos vaan osaa jatkaa siitä mihin jäi, sillä elämä ei oo koskaan vaan ruusuilla tanssimista ja täydellisyyttä. Oon itse käynyt saman polun kaikkine kommelluksineen, myös syömishäiriön teini-iässä sairastaneena, mutta oon ottanut apua vastaan matkan varrella ammattilaisilta. Ja vaikka treenasin reilu vuosi sitten tavoitteellisesti valmentajan kanssa useamman vuoden ja tuloksia tuli, niin en silti joutunut luopumaan yhtään mistään, en herkutteluista tai illanvietoista. Päinvastoin, olin voimakkaampi ja hyvinvoivempi kuin koskaan, elämässäni oli muutakin sisältöä – ja on edelleen. Luotin ammattilaiseen myös itse saman alan ammattilaisena. Opin tuon muutaman vuoden aikana itsekin soveltamaan sovittuja treenejä eikä siitä tullut takapakkia. Kun huomasin, että mikään ei kaadu, uskalsin luottaa prosessiin, työstin ajatukseni pitkäjänteisyyteen pikaratkaisujen sijaan, mun silmät avautu. Mitään pahaa ei tapahtunut, vaan oikeastaan tästä alkoi kaikki hyvä.

Hyvinvointi ei oo mikään spurtti – siksi se onkin useimmiten vaikea saavuttaa, koska haluamme kaikkimeillehetinyt ja jos parissa viikossa/kuukaudessa ei tapahdu mitään, niin luovutetaan ja todetaan ettei toimi. Ja tiedän tän täysin niin omasta kokemuksesta, kuin 10 vuoden valmennuskokemuksella. Mutta tiedän myös, miten tän pystyy saavuttamaan kestävästi ja siihen perustankin oman valmennusfilosofiani. Ei pikadieettejä vaan kestävää hyvinvointia, ei kieltolistoja vaan järkevää tekemistä. Oppien poimimaan tietoviidakosta ne hyvinvoinnin kannalta olennaiset asiat. Me kaikki pystytään pääsemään sinne hyvinvoinnin paremmalle puolelle, kunhan meillä on järkevä omaan elämään sovitettu suunnitelma. Pelkkä motivaatio ei valitettavasti riitä, koska se ei oo pysyvää.